Oma talous

Taloustaidot lisäävät lasten ja nuorten tasa-arvoa

24.02.2020 7 min lukuaika

Kotitalouksien ylivelkaantumisen ja maksuhäiriömerkintöjen kasvun myötä on pyritty löytämään keinoja siihen, miten jokainen voi huolehtia omasta taloudestaan paremmin. Myös nuoret toivovat lisää opastusta taloustaitoihin.

Taloudellinen osaaminen lisää hyvinvointia ja mahdollisuuksia itsenäiseen päätöksentekoon. Tunne oman talouden hallitsemisesta ja ymmärrys esimerkiksi säästämisestä, palkasta ja veroista helpottavat osallistumista itseä koskevaan päätöksentekoon. Taloudellisen osaamisen vaatimustaso on kuitenkin viime vuosina kasvanut, kun maksamiseen on tullut uusia tapoja ja sovelluksia. Taloustaidot auttavat suunnittelemaan omaa taloutta paremmin sekä säästämään, sijoittamaan ja kuluttamaan järkevämmin.   

Taloudellisen osaamisen vaatimustaso on viime vuosina kasvanut, kun maksamiseen on tullut uusia tapoja ja sovelluksia.

Suomessakin eri tahot kaikilla sektoreilla kehittävät uusia keinoja talousosaamisen vahvistamiseksi. Muun muassa Suomen Pankki on laatimassa vuoden 2020 aikana suunnitelman, joka tähtää kotitalouksien talousosaamisen parantamiseen kiinnittämällä huomiota taloudenhallinnan riskeihin ja ongelmiin.

Koululaiset pääsevät kartuttamaan taloudellista osaamistaan Yrityskylässä, joka on TATin järjestämä oppimiskokonaisuus ala- ja yläkoululaisille.

Taloustaitojen hallitseminen on lukutaitoon verrattava taito, huomauttaa Yrityskylän kumppanuuspäällikkö Tiina Solas. Toisinaan puhutaankin talouslukutaidosta tai taloudellisesta lukutaidosta. Niin tärkeä taito se on elämässä pärjäämisen kannalta. Taloudellisen lukutaidon voisi määritellä siis niin, että se on tietyn taloudellisen säännönmukaisuuden oppimista ja näiden oppien soveltamista käytäntöön. 

Suomessa taloustaidot kuuluvat valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan, eli niitä opetetaan peruskoulussa ja toisella asteella. Kenties osin tästä syystä suomalaisten taloustaidot ovat olleet kansainvälisesti arvioituna hyvät. Silti vielä on tehtävää.

Lowell_yrityskylä_Taloustaidot lisäävät lasten ja nuorten tasa-arvoa_900px

Yrityskylä on peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunniteltu oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä ja yhteiskunnasta.

Taloudellisia taitoja halutaan oppia ja opettaa

TATin vuonna 2018 teettämän kyselyn mukaan nuoret suhtautuvat talousosaamiseen myönteisesti. Kolme neljästä ilmoittaa, että haluaisi parantaa omia taloustaitojaan. Moni opettaja suhtautuu kuitenkin epäilevästi oman koulunsa antamiin valmiuksiin talousosaamisen lisäämiseksi. Vain noin joka kolmannen (29 %) mielestä koulun antamat valmiudet ovat riittävät.  

Nuorista noin puolet vastanneista ilmoittaa huolehtivansa itse omista raha-asioistaan. Itsenäinen raha-asioiden hoitaminen näkyy erityisesti ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien kohdalla. Heistä joka kolmas hoitaa aina raha-asiansa itse, kun peruskoulussa ja lukiossa näin tekee noin joka kymmenes. 

Vastuu omista raha-asioista ja taloustaidoista alkaa tavallisesti viimeistään siinä vaiheessa, kun nuori muuttaa pois kotoa. Jo sitä ennen tutuksi on voinut tulla säästäminen, ja moni tutustuu työelämään kesätöissä, jolloin olisi syytä ymmärtää palkan ja verojen muodostuminen.

Kun työelämä- ja talousosaamista on tutkittu, puutteita osaamisessa on havaittu myös korkeakoulusta valmistuneilla. Yrityskylässä pyritään vaikuttamaan taloustaitojen osaamiseen jo varhaisemmassa vaiheessa, eli peruskoulussa.  

Koulupäivän pituinen sukellus yhteiskuntaan

Tarve taloustaitojen osaamiselle on siis olemassa. Vastuuta opettamisesta on jaettu niin kodeille, kouluille kuin yhteiskunnalle. TAT Yrityskylä keskittyy sekä talous- että työelämätaitojen opettamiseen. Taloustaitoihin kuuluvat muiden muassa pankkikortin käyttäminen ja verokortin tekeminen.  

– Yrityskylässä nuoria valmistetaan tulevaisuuden tarpeita varten. Taloustaidot edistävät ymmärrystä siitä, miten talous toimii, kuvailee Solas.

Yhteistyö koulujen kanssa on tärkeää. Koulun kautta saatava osaaminen koetaan tasa-arvoiseksi. Lapset tulevat erilaisista taustoista, eivätkä kaikki opi samoja arjen taloustaitoja kotona. Siksi tietty taitotaso olisi hyvä oppia koulussa. 

Taloustaidot edistävät ymmärrystä siitä, miten talous toimii.

Yrityskyläpäivä on kokonaisen koulupäivän mittainen työelämä- ja yhteiskuntasimulaatio, jonka aikana opitaan talous- ja työelämätaitoja. Päivään perehdytään etukäteen koulussa opettajan kanssa, ja päivän jälkeen opitut asiat käydään läpi koulussa. Päivä on jokaiselle oppilaalle ainutkertainen kokemus.

Yrityskylässä on omat kokonaisuutensa ala- ja yläkouluille. Kokonaisuuksien oppimistavoitteet on suunniteltu eri ikäisille opetussuunnitelman mukaisesti. Alakoulussa keskitytään Suomeen ja omaan lähialueeseen. Yrityskylässä tutustutaan suomalaisen yhteiskunnan toimintaan, oman rahan käyttöön, palkkaan ja kuluttamiseen. Yrityskylä Yläkoulussa tutustutaan globaaleihin ilmiöihin ja pelin aikana kielikin voi vaihtua englantiin.

Jokainen pienoisyritys käsikirjoitetaan etukäteen yhdessä mukana olevien yritysten kanssa. Käsikirjoitusta seuraamalla oppilaat tietävät, mitä päivän aikana tapahtuu. Päivän tehtävät simuloivat oikeita työnkuvia. Yrityskylän Lowellilla ammattinimikkeitä ovat muiden muassa asiakasneuvoja tai laskutusasiantuntija. Yritysten ja TATin yhteistyössä substanssi alasta yhdistetään pedagogiseen osaamiseen.

Lowell_yrityskylä_Taloustaidot lisäävät lasten ja nuorten tasa-arvoa_03_900px

Lowellin yrityskylässä pääsee kokeilemaan laskujen maksamista ja laskuttamista.

Maailman muuttuminen tuo uusia vaatimuksia myös taloustaitoihin

Yrityskylässä seurataan aktiivisesti trendejä ja maailman tapahtumia. Ajankohtaiset aiheet ja tulevaisuuden megatrendit pyritään ottamaan mukaan talouskasvatukseen. Myös oppimiskokonaisuudet suunnitellaan ajankohtaisten aiheiden mukaisesti. 

Isoja teemoja tällä hetkellä ovat digitalisaatio ja vastuullisuus. Esimerkiksi mobiilimaksaminen otettiin nopeasti mukaan Yrityskylän oppimiskokonaisuuteen. Tulevaisuudessa vastuullisuus tulee korostumaan entisestään niin yritysten, yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta, kertoo Solas. Myös TATilla vastuullisuus on tärkeä aihealue.  Kuluvan lukuvuoden teemana on kiertotalous. 

Yrityskylällä on kattava kumppaniverkosto, minkä ansiosta myös tiedetään hyvin, mitä eri aloilla tapahtuu. 

– Yksin emme pärjäisi. Laajan kumppaniverkostomme ansiosta tiedetään hyvin, mitä eri aloilla tapahtuu, iloitsee Solas.

Mukana oleville yrityksille osallistuminen voi olla osa omaa yritysvastuutyötä ja keino tuoda omaa alaa ja toimia-alaa tutuksi. Samalla yritykset tukevat TATin työtä taloustaitojen opettamisessa.

Työelämätaidot ovat osa taloustaitoja

Myös digitalisoituvaan maailmaan pyritään ottamaan kantaa. Paljon puhutaan diginatiiveista ja digipalveluihin helposti solahtavista nuorista. Vaikka nuoret osaavatkin käyttää erilaisia laitteita, on taitojen soveltaminen työelämäkontekstiin monesti haastavaa. Yrityskylässä voidaan harjoitella esimerkiksi blogipostauksen tekemistä, kertoo Yrityskylä Helsinki-Vantaan aluepäällikkö Heidi Lindholm.

– Yrityskylässä pyritään rohkaisemaan lapsia käyttämään omia vahvuuksiaan, sanoo Solas. Monelle voi olla iso juttu jutella vieraiden kanssa. Muissa yrityksissä toimivien lasten kanssa toimiminen auttaa kartuttamaan vuorovaikutustaitoja.  

Onnistumisen kokemuksia on tärkeää kartuttaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen työelämään siirtymistä.

Kyky heittäytyä, usko tulevaisuuteen ja itseluottamus. Yrityskylässä halutaan kannustaa tulevaisuuden taitojen oppimiseen. Työelämän muuttuminen, työnhakutaidot ja yrittäminen voivat tulla pian koulun jälkeen vastaan. Siksi onnistumisen kokemuksia on tärkeää kartuttaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Lowell on ollut Yrityskylän yhteistyökumppani vuodesta 2014 lähtien Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla.


24.02.2020
Teksti Marianne Gråsten
Kuvat Johanna Taskinen

 

Lowell

Lowell

Lowell Suomi Oy on luotonhallinnan palveluyritys ja suomalaisyritysten kokenut kumppani luottopäätöksenteossa, laskutuksessa ja perinnässä. Lue lisää palveluista.

Oma talous yrityskylä nuorten taloustaidot talousosaaminen taloustaidot