Läpi 2000-luvun Pohjoismaiden inflaatioluvut ovat vaihdelleet –1–4 prosentin väliä. Tanska, Suomi ja Ruotsi ovat seuranneet euroalueen inflaatiokehitystä, ja koko euron olemassaolon ajan euroalueen keskimääräinen inflaatio on ollut puoli yksikköä Yhdysvaltojen inflaatiota matalampi.
Parin viime vuoden aikana inflaatio on kuitenkin hilautunut ylöspäin. Suomen ja Tanskan inflaatiolukemat ovat suunnilleen euroalueen inflaation tasalla, runsaassa 8 prosentissa, ja Ruotsin inflaatio on pysytellyt itsepintaisesti jopa 12 prosentin tuntumassa. Ensimmäistä kertaa euron historiassa Euroopan ja Pohjoismaiden inflaatio on näin paljon Yhdysvaltoja korkeampi.
– Optimististen arvioiden mukaan Yhdysvaltojen inflaatio voi vuoden loppuun mennessä laskea jopa kahteen prosenttiin, keskuspankkien tavoitetasolle, sanoo Evlin vanhempi salkunhoitaja Tomas Hildebrandt. Evli on muun muassa sijoitusrahastoja ja varainhoitopalveluita tarjoava suomalainen varainhoitaja, joka palvelee instituutio-, yritys- ja yksityisasiakkaita.
Pitkällä aikavälillä Pohjoismaiden Yhdysvaltoja korkeampi inflaatio on Hildebrandtin mukaan kriittinen tekijä Euroopan keskuspankeille ja euron valuuttakurssin kehitykselle. Teoriassa korkeamman inflaation valuutta menettää arvoaan, ja siksi keskuspankit mahdollisesti kiristävät rahapolitiikkaansa entisestään.
Toki inflaatio on taloudelle muutenkin haitallista. Pitkään jatkunut matalan ja vakaan inflaation aikakausi on nyt Pohjoismaissa koetuksella.
Ennustettava ja vakaa hintakehitys auttaisi investointien ja liiketoimintojen suunnittelua, sanoo Evlin Tomas Hildebrandt..
Nykyinen Pohjoismaiden inflaatio on koronan peruja
Pohjoismaiden inflaatiolukemat olivat pitkään tasaisia, ja vaihtelu tapahtui kahden tai kolmen prosentin tietämillä. Vaihteluväli tuntuu nykylukujen valossa marginaaliselta, Hidlebrandt toteaa.
Hän sanoo Pohjoismaiden inflaation kiihtyneen jo pari vuotta sitten, kun globaalit logistiikka- ja alihankintaketjut takkuilivat koronan vuoksi. Samaan aikaan raakaöljyn hinta alkoi nopeasti nousta korona-ajan pohjatasolta ja löi läpi inflaatiolukemiin.
– Kierre sai toki lisävauhtia Ukrainan sodan aiheuttamasta energiapaniikista. Jatkossa inflaatiota saattavat puskea ylös asumis- ja palkkakustannusten nousu.
Onneksi huippu saavutettiin ainakin toistaiseksi viime vuoden lopulla. Monien raaka-aineiden hinta on laskenut ja kuluttajahintojen nousu hidastunut. Pohjoismaista ainoastaan Ruotsi on omassa sarjassaan noin 12 prosentin inflaatiollaan. Se, miksi Ruotsi on korkeammalla tasolla, ei olekaan aivan yksinkertaista.
– Inflaatio on kuluttajahintaindeksi, kori erilaisia kulutustuotteita, joita eri maissa painotetaan eri tavoin. Osittain erot ovat laskentateknisiä.
Manner-Eurooppaan verrattuna pohjoismaisilla yrityksillä on vertailukelpoinen etu, sillä niillä on suotuisa energiavalikoima ja alhaiset sähkön hinnat. Vientivetoisille yrityksille muiden heikentyneet valuutat ovat etu.
Osa yrityksistä kärsii, osa ei
Hildebrandtin mielestä maltillinen 2–4 prosentin inflaatio ei välttämättä ole yrityksille pahitteeksi, sillä silloin todennäköisesti myös katteet nousevat. Vielä nykyinenkään 7–8 prosentin inflaatio ei aiheuta suuria ongelmia. Vaaran paikka tulee silloin, jos keskuspankit painavat inflaatiota väkisin alas.
Suurimpien pohjoismaisten yhtiöiden liiketoiminta on globaalia, jolloin pohjoismaisen inflaation vaikutus jää vähäisemmäksi kuin kotimarkkinapainotteisilla, usein pienillä ja keskisuurilla firmoilla. Liiketoiminnan rakentamista ja suunnittelua inflaatio ja etenkin sen heittely kuitenkin häiritsevät.
– Ennustettava ja vakaa hintakehitys toki edesauttaa investointien ja liiketoimintojen suunnittelua ja toteutusta, ja silloin riskit ovat yhä pienempiä.
Hildebrandtin mukaan on yhtiöstä kiinni, pystytäänkö tuotantokustannusten nousu viemään loppuhintoihin. Maantieteellistä tai toimialajakoa on vaikea tehdä.
Uhkakuvina deflaatio ja 1970-luvun malli
Tällä hetkellä heilunta on kaikilla talouden ja markkinoiden osa-alueilla melko suurta, ja talouskehitystä ja tulevaa inflaatiotasoa on vaikea ennustaa. Yksi uhkaskenaario on jyrkkä inflaation lasku ja painuminen deflaatiolukemiin, kuten finanssikriisin jälkeen vuonna 2009.
– Kuulostaa ehkä kivalta, että inflaatio painuisi alas, mutta pahimmillaan voisimme sen myötä painua globaaliin taantumaan.
Kovin merkittävänä Hildebrandt ei taantumauhkaa kuitenkaan pidä – tässä kohtaa se ei ainakaan tulisi yllätyksenä, ja kotitalouksilla ja yrityksillä on ollut mahdollisuus varautua siihen ennakkoon.
Vielä uhkaavampi skenaario olisi palata 1970-luvun kaltaiseen, pitkäkestoiseen korkean inflaation jaksoon, joka hidastaisi talouskehitystä ja tuntuisi kansan ja yritysten lompakossa. Monet joutuisivat valitsemaan, meneekö raha sähkölaskuun vai ruokaan. Skenaario voisi toteutua, jos energian hinnat lähtisivät uudelleen voimakkaaseen nousuun ja nostaisivat kustannuspainetta yrityksissä ja kotitalouksissa.
– Emme voi tuudittautua siihen, että energiakriisi on ohi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on edelleen päällä, ja raakaöljyn hinta voi heilahdella voimakkaasti.
Luottamus talouteen ratkaisee
Hildebrandtin oletus on, että Pohjoismaissa inflaatio laskee, mutta ei aivan keskuspankkien tavoittelemaan kahteen prosenttiin. Suomessa ja Tanskassa 3–4 prosentin inflaatiotaso on mahdollinen ja jopa todennäköinen.
Viime kädessä inflaatiokehityksessä on Hildebrandtin mukaan kyse psykologiasta: miten paljon rahan arvon säilymiseen luotetaan?
– Jos luottamusta talouteen ei ole, inflaatio laukkaa väistämättä.
Vakaa yhteiskunta ja luottamus talouteen hillitsevät inflaatiota tehokkaasti. Jos kasvu-uralle päästään uudelleen ja talouspolitiikka sujuu, inflaatiokin todennäköisesti madaltuu.
– Ei tilanne yksinkertaisilla tai nopeilla tempuilla ratkea. Konsensustakin tarvitaan, eli yhteiskunnan eri osapuolten tulee olla samanmielisiä pyrkimyksissään tasapainottaa taloutta.
