Lowell Nordic -liiketoiminta-alueen toimitusjohtajana keväällä 2019 aloittaneella Johan Agermanilla on laaja kokemus rahoitusalalta ja erityisesti vakuutusyhtiöistä, kuten Trygg Hansasta ja Länsförsäkringar-yhtiöstä. Lowellin pohjoismaisen liiketoiminta-alueen johtoon Agerman hakeutui monitasoisen kiinnostuksen mutta myös Lowellin ansiokkaan liiketoiminnan kehityksen vuoksi.
Mikä sai sinut ottamaan vastaan tehtävän Lowell Nordicin toimitusjohtajana?
”Taustani on televiestintä- ja rahoituspalveluissa. Niissä asiakkaan tuntemus, ihmiset, IT, data ja osaava johtajuus ovat keskeisessä asemassa ja alat ovat tiukasti säänneltyjä – aivan kuin luotonhallinnassakin.
Sekä luotonhallinta-ala että Lowell yhtiönä elävät hyvin kiinnostavaa kehitysvaihetta. Pohjoismaat on erittäin kehittynyt markkina-alue, jossa on huomattavia kasvumahdollisuuksia. Tavattuani Lowellin konsernijohtaja James Cornellin ymmärsin, että Lowellin toiminnan keskiössä ovat eettiset arvot ja haasteellisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten auttaminen. Tämä yhdistelmä sai minut ottamaan vastaan Pohjoismaisen toimitusjohtajan tehtävän. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan lisää kollegoihini ja asiakkaisiimme.”
Johan Agerman on tyytyväinen Lowellin kehitykseen muutosten keskellä.
Mitä Lowellilla tapahtuu seuraavaksi?
”Lowellilla on paljon kiinnostavaa menossa juuri tällä hetkellä. Vuoden 2018 suurten muutosten jälkeen aikaa ja resursseja on vapautunut yhä enemmän organisaation ja palveluvalikoiman kehittämiseen. Nyt on hyvä hetki keskittyä tuottamaan entistä enemmän lisäarvoa asiakkaillemme ja sidosryhmillemme. Haluamme Lowellilla pysyä innovoinnin huipulla sekä asiakkaidemme että heidän asiakkaidensa eduksi.”
Mihin olet ensimmäisenä kiinnittänyt huomiota Lowellilla?
”Lowellilla on tapahtunut paljon 2,5 viime vuoden aikana. Muutoksista huolimatta yhtiö on onnistunut tuottamaan jatkuvasti lisäarvoa asiakkailleen ja kasvattamaan liiketoimintaa jopa 300 prosenttia sijoituksina. Pidän tätä erittäin vaikuttavana suorituksena.”
Miten haluat vaikuttaa yhtiön toiminnan kehittämiseen?
”Vakuutustoiminta ja luotonhallinta ovat ihmiskeskeisiä aloja, joilla etiikka, ymmärrys ja empatia ovat tärkeitä menestystekijöitä kaikille osapuolille. Työskentelemme herkkien asioiden parissa. Tämä edellyttää Lowellilta keskittynyttä vuorovaikutusta etenkin asiakaspalvelussa, jossa ihmisiä ja heidän elämäntilannettaan pitää kunnioittaa. Tämä on mielestäni Lowellin menestyksen salaisuus. Voimme vaikuttaa asiakastyytyväisyyden jatkuvaan parantamiseen ja auttaa siten yritysasiakkaitamme pitämään omat asiakkaansa sekä luoda yksityishenkilöille mahdollisuuksia korjata omaa talouttaan.
Lowellin toiminta on uraauurtavaa. Yhtiössä on käynnissä useita digitalisaatioprojekteja. Minulla on kokemusta muutosprosesseista, ja odotan tyytyväisenä Lowellin pohjoismaisen toiminnan johtamista digitalisaation kehittyessä entisestään.”